Ajankohtainen Alihankinta lumosi asialla ja tunnelmalla | Alihankinta
Alihankinta-messut

Ajankohtainen Alihankinta lumosi asialla ja tunnelmalla

Tiedote  29.09.2022

Vetovoimaisen teollisuuden Alihankinta ja AlihankintaHEAT siivitti ihmiset kolmeen ajankohtaiseen, asiantuntevaan ja avaavaan päivään 27.–29.9.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tampereella vietetty teollisuusjuhla niitti kiitosta erityisesti kauan odotetuista kohtaamisista. Tapahtumassa vieraili yhteensä 13 108 kävijää ja näytteilleasettajia oli 1 006 kahdestatoista maasta. Alihankinta järjestetään seuraavan kerran 26.–28. syyskuuta 2023.

Alihankinta ja AlihankintaHEAT -tapahtumakokonaisuus koettiin sangen onnistuneeksi. Ihmiset olivat lähteneet sankoin joukon ja erityisen myönteisellä hengellä teollisuuden alan Suomen suurimpaan messutapahtumaan. Ajankohtaiset teemat keräsivät kiitosta, ja aiheita keskusteluun riitti runsaasti kautta kolmen päivän. Laadukkaat kohtaamiset olivat tämän vetovoimaisen teollisuuden tapahtuman merkityksellisin anti.

Tapahtuman teemana oli tänä vuonna Teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät. Aiheeseen syvennyttiin laajasti osaajien, tulevaisuuden, varautumisen, maailmantilanteen, muutoksen ja kehityksen näkökulmista. Alihankinnassa koettiin myös päivittäin vaihtuva teemakeskustelu teeman tiimellyksessä. Alihankinta-kumppaniyritys 2022 oli Wärtsilä Finland Oy.

– On ollut upeaa kohdata jälleen vilkas, positiivinen tunnelma ja se kuuluisa Tampereen alihankintahenki. Ihmisillä on ollut janoava tarve kohdata. Tämän vuoden teema osui todella ytimeen, ja sen ympärillä riitti keskusteltavaa niin ohjelmassa kuin hallien käytävillä ja osastoilla. Näytteilleasettajilta ja kävijöiltä saatu palaute tunnelmasta on ollut kiittävää. Laaja verkostoituminen, laadukkaat kohtaamiset ja positiivinen fiilis olivat tämän vuoden Alihankinnan kolme kovaa kärkeä, kiteyttää PR- ja kumppanuusjohtaja, Alihankinta ja AlihankintaHEAT- tapahtumakokonaisuuden projektipäällikkö Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista.

Vuoden teollisuusteko 2022 -tunnustus Valmet Automotivelle

Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere palkitsi Vuoden teollisuusteko 2022 -tunnustuksella Valmet Automotiven. Palkinnon vastaanotti tuotantojohtaja Antero Karhu, Valmet Automotive Oy:stä ja jakoi viime vuoden voittajan AGCO Power Oy:n toimitusjohtaja Juha Tervala. Vuoden teollisuusteko nostaa esiin teollisuuden ajankohtaisia, vaikuttavia ja positiivisia tekoja sekä teollisuuden merkitystä ja arvostusta, korostaa yksittäisten tekojen suurempaa vaikuttavuutta ja kannustaa aktiivisuuteen. Lue Business Tampereen tiedote: alihankinta.fi/fi/tiedote/business-tampere-vuoden-teollisuusteko-2022-palkinto-valmet-automotivelle/

Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija 2022 palkittiin Alihankinnan avajaistilaisuudessa. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry jakoi suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista edistävät tunnustukset. Vuoden päähankkija on digitaalisten ja mobiilipohjaisten lukitus- ja pääsynhallintajärjestelmien toimittaja iLOQ Oy ja Vuoden Alihankkija yli 30 vuoden kokemuksen vaativien ohutlevyrakenteiden toimittamisesta omaava suomalainen perheyhtiö HT Laser Oy. Lue LOGY ry:n tiedote: alihankinta.fi/fi/tiedote/logy-ry-vuoden-paahankkijaksi-on-valittu-iloq-ja-vuoden-alihankkijaksi-ht-laser/

Alihankinta 2023 Globally Local

Alihankinta ja AlihankintaHEAT järjestetään ensi vuonna 26.–28. syyskuuta 2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messujen teemaksi nousee kattava ja ajankohtainen Globally Local. Näkökulmissa syvennytään paikalliseen osaamiseen ja tuotantoon, maailmalaajuisiin yhteyksiin ja teollisuuteen sekä ennen kaikkea alan ihmisiin, teknologiaan ja tulevaisuuteen.
– Ensi vuoden Alihankinta ja AlihankintaHEAT päätettiin siirtää viikolla eteenpäin aiemmin ilmoitetusta ajankohdasta, koska tapahtuma olisi mennyt limittäin Saksassa järjestettävän metalliteollisuusalan EMO Hannover 2023 -messujen kanssa. Tahdomme varmistaa, että jokainen saa mahdollisuuden kokea Alihankinnan asiantuntevan lumon myös ensi syksynä, Tanja Järvensivu päättää.

Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Tapahtuma kokoaa vuosittain yli tuhat näytteilleasettajaa useasta maasta sekä tuhansia messuvieraita. Tampereen Messut -konserni järjestää tapahtuman yhteistyössä Teknologiateollisuus ry:n, Kumiteollisuus ry:n, LOGY ry:n ja Muoviteollisuus ry:n kanssa. Tapahtuma on toteutettu Tampereella vuodesta 1988 lähtien.

LISÄTIEDOT: alihankinta.fi, #Alihankinta, #AlihankintaHEAT
Tampereen Messut -konserni, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Tanja Järvensivu, PR- ja kumppanuusjohtaja, Alihankinta ja AlihankintaHEAT -projektipäällikkö, p. 050 536 8133
Sirkka Laine, viestinnän asiantuntija, p. 040 612 9081