Alihankinnan kumppanina haluamme auttaa yrityksiä hyödyntämään kansainvälistä osaamista rohkeammin osana kasvua.
Alihankinnan 2026 teema kasvu ja kansainvälistyminen nostaa esiin kysymyksen, joka koskee yhä useampaa teollisuusyritystä: riittääkö osaaminen seuraavaan kasvuloikkaan?
Work in Finland tukee työnantajia kansainvälisen rekrytoinnin eri vaiheissa. Senior Director
Laura Lindemanin mukaan kansainvälisiä osaajia kannattaa katsoa paitsi rekrytointitarpeen, myös viennin, markkinatuntemuksen ja uuden ajattelun näkökulmasta.
– Alihankinta on meille erinomainen paikka tuoda esiin, miten kansainvälisten osaajien houkuttelu ja rekrytointi liittyvät valmistavan teollisuuden tulevaisuuteen, Lindeman kertoo.
Osaamista, joka voi avata uusia markkinoita
Work in Finland haluaa haastaa yrityksiä näkemään kansainvälisen osaamisen laajemmin kuin yksittäisen työvoimatarpeen ratkaisuna. Kansainvälinen osaaja voi tuoda yritykseen myös markkinatuntemusta, kulttuuriymmärrystä, verkostoja ja uusia näkökulmia liiketoiminnan kehittämiseen.
– Yrityksessä voi olla esimerkiksi intialainen osaaja, mutta ei ole tultu ajatelleeksi, että hän voisi auttaa myös Intian markkinan avaamisessa. Kansainvälistä taustaa kannattaa hyödyntää proaktiivisesti, Lindeman sanoo.
Valmistavassa teollisuudessa osaajatarpeet voivat olla hyvin tarkkoja. Vaikka työvoimapula on joissain tehtävissä hellittänyt, esimerkiksi tietyissä ammattiosaajatehtävissä ja spesifeissä johtorooleissa osaajia voi olla edelleen vaikea löytää Suomesta.
– Pahin skenaario on, että yritys ei löydä osaajaa Suomesta, mutta ei lähde etsimään häntä myöskään ulkomailta. Silloin kasvupotentiaali jää käyttämättä, Lindeman kiteyttää.
Apua kansainväliseen rekrytointiin ja arjen kysymyksiin
Monelle yritykselle kansainvälinen rekrytointi voi tuntua isolta askeleelta. Huolia voivat aiheuttaa lupaprosessit, rekrytoitavan työntekijän kielitaito, perehdytyksen järjestäminen tai se, miten uusi osaaja pääsee osaksi työyhteisöä.
Work in Finland tarjoaa työnantajille maksuttomia ja matalan kynnyksen palveluita kansainvälisen rekrytoinnin tueksi. Yrityksille on tarjolla neuvontaa, valmennuksia ja tukea kansainvälisen työyhteisön kehittämiseen. Lisäksi Work in Finland auttaa tunnistamaan luotettavia kumppaneita, jotta rekrytointi voidaan toteuttaa vastuullisesti ja eettisesti kestävällä tavalla.
– Yrityksen ei tarvitse jäädä isojen kysymysten kanssa yksin. Meiltä voi kysyä apua jo siinä vaiheessa, kun kansainvälinen rekrytointi on vasta harkinnassa, Lindeman sanoo.
Keskustelu kannattaa aloittaa ennen akuuttia tarvetta
Work in Finland on mukana Alihankinta 2026:ssa teemakumppanuusalueella. Paikalla on asiantuntijoita koko tapahtuman ajan, ja Work in Finland osallistuu myös tapahtuman puheenvuoroihin ja paneelikeskusteluihin.
Lindeman toivoo keskusteluja erityisesti niiden yritysten kanssa, jotka tunnistavat kasvun tai osaamisen tarpeen, mutta eivät ole vielä katsoneet Suomen rajojen ulkopuolelle.
– Vaikka kansainvälinen rekrytointi ei olisi nyt ajankohtaista, kannattaa tulla keskustelemaan tarjolla olevasta avusta. Silloin tietää, mihin voi kääntyä, kun tarve tulee eteen.
Lue lisää Work in Finlandin työnantajapalveluista:
workinfinland.fi