Arkijärjestä voimaa konepajojen automaatiohankkeisiin
Fastems peräänkuuluttaa konepajojen automaatiopuheisiin hypetyksen sijaan konkretiaa. Siinä hyvä tilannekuva ja luotettava kumppani työkaluineen auttaa. Automaatiossa on kyse matkasta, ei yhdestä hankkeesta.
Fastems on yksi maailman johtavista älykkäiden koneistusautomaatio- ja digitalisaatioratkaisujen toimittajista. Alkujaan Tampereelta Valmetin ja Mercantilen historiasta ponnistanut perheyritys toimii nykyään Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.
Fastems on myös Tampereen Messujen lokakuisen Alihankinta-tapahtuman pääyhteistyökumppani. Messujen teemana on Tekoälyllä tuottavuutta.
”Alihankinta-messut kuuluvat perinteisesti alamme ykköstapahtumiin Suomessa. Siellä näytteilleasettajina toimivat asiakkaamme. Messut ovat mahtava foorumi käydä keskustelua automaation ja digitalisaation mahdollisuuksista”, Fastemsin markkinointijohtaja Mikko Tuomaala sanoo.
Ratkaisuja kaiken kokoisille konepajoille
Kehittyvien teknologioiden soveltaminen niiden uutuusarvon vuoksi on houkuttelevaa ja inhimillistä. Samoin on nykytilanteen säilyttäminen ja jo opitun toistaminen. Menestyvät liiketoiminnot kykenevät toimimaan näiden kahden vaihtoehdon välissä, viisaasti ja ketterästi.
Tästä seuraa Tuomaalan mukaan maailman kliseisin kysymys: kuinka luoda muutoksesta mahdollisuus?
”Automatisointi tukee yrityksen tuloksenteon positiivista kierrettä.”
Fastems automatisoi pienerävalmistamista, jossa yksittäisten kappaleiden vuosivolyymit ovat tyypillisesti noin tusinasta joihinkin tuhansiin. Fastemsin liiketoimintajohtaja Heikki Hallila haluaa kumota alaa vaivaavan myytin, jonka mukaan automaatio ei kannata, jos volyymit eivät väitetysti ole tarpeeksi isot.
”Me haluamme avata automaation mahdollisuuksia kone- ja laiterakentajille sekä heidän alihankkijoilleen. Nämä yritykset eivät yleensä tee massatuotantoa linjastolla. Monivaiheisten asetustenvaihtojen ja tuotannon vaihtelevuuden vuoksi työstökoneiden käyttöasteissa on hyvin hankala päästä merkittävästi yli 2 000 vuositunnin. Apu voisi löytyä älykkäästä automaatiosta, joka hoitaa sekä kappalelogistiikan että tuotannonsuunnittelun eli toimii kuin navigaattori. Lopputuloksena työstökoneen käyttöaste voi olla yli 6 000 tuntia vuodessa.”
”Joustavaa automaatiota saa alkaen yhden koneen solusta monien koneiden räätälöityihin järjestelmiin, joiden käyttäjinä on maailman johtavia konerakentajia. Monien heistä koti on Suomessa,” Hallila sanoo.
Positiivinen kierre
Klassinen kysymys siitä, vievätkö robotit työpaikat, on Hallilan mukaan ymmärrettävä, mutta oikeasti kyse on myyttisestä uskomuksesta.
Fastemsin ohjausjärjestelmä mahdollistaa tehokkaan ja oikea-aikaisen tuotannon – automaattisesti.
” Meidän asiakkaidemme tapauksessa automaation käyttöönotto lisää valmistuskapasiteettia, jolloin samalla porukalla saadaan aikaiseksi enemmän. Usein käy jopa niin, että automaatio lisää rekrytointeja, sillä se parantaa tuottavuutta ja kannattavuutta. Toki työn luonne muuttuu, kun monotoninen lataaminen ja purkaminen automatisoidaan, ja ihmiset pystyvät keskittymään suuremman jalostusarvon työtehtäviin. Tämä auttaa myös konepajojen työvoimahaasteissa”, Hallila muistuttaa.
”Automatisointi tukee yrityksen tuloksenteon positiivista kierrettä. Kokemustemme mukaan se lisää tuottavuutta kymmeniä prosentteja – joskus jopa reilusti enemmän. Tällä on positiivinen vaikutus yrityksen liikevaihtoon, mikä mahdollistaa jatkokehityksen ja tulevat investoinnit, Tuomaala lisää.
Hän peräänkuuluttaa kuitenkin sitä, että automatisaatiota on lähestyttävä järkevästi. Siinä Fastemsin kaltainen kumppani auttaa.
”Puhe automaatiosta ja digitalisaatiosta saattaa olla niin abstraktia hypetystä, ettei tavallinen konepajayrittäjä saa siitä kiinni. Tai visiot kuulostavat liian korkealentoisilta ja kalliilta. Meidän tehtävämme on jalostaa puheet konkretiaksi ja löytää yhdessä asiakkaiden kanssa heille sopivat ratkaisut”, Tuomaala sanoo.
Kartturina tuotannossa ja yrittäjän rinnalla
Konepaja-automaatiossa ei riitä, että tehostetaan vain tuotannossa liikkuvien työkappaleiden kulkua. On mahdollistettava oikea-aikainen tiedonkulku ja nopea reagointi äkillisiin muutoksiin. Vain tällöin vaihteleva pienerätuotanto voi olla tehokasta eli koneistustunnit saadaan 4 000 – 6 000 vuositunnin tasolle tai yli. Korkeaan tuottavuuteen pääseminen on monen asian summa.
Fastemsin automaatio-ohjaus rakentuu älykkäiden algoritmien päälle. Ennen kuin koneoppimista ja tekoälyn muita sovelluksia pystytään hyödyntämään, tarvitaan vakaita prosesseja ja dataa.
”Valitettavasti tekoäly ei tule ja pelasta, jos pohjatöitä ei ole tehty.”
Flexible Pallet Container (FPC) on usein ensiaskel automaatioon, jossa asetusajat lyhenevät minimiin ja työasennot paranevat.
”Me emme mahdollista vain kappaleiden automaattista liikettä vaan myös tuotannon automaatttista johtamista. Käytännössä tämä tarkoittaa ohjausjärjestelmää, joka laatii tuotannosta jatkuvasti päivittyvän ennusteen varmistaen etukäteen kunkin valmistuserän tarvittavat resurssit kuten NC-ohjelmat ja työkalut. Äkillisten muutosten sattuessa ohjaus hakee uuden optimitilan – aivan kuin navigaattori.”
”Myös konepajayrittäjä tarvitsee rinnalleen kumppaniksi kartturia, joka auttaa navigoimaan teknologian mahdollisuuksien hiekkateillä. Siitä alkaa yhteinen matka jatkuvaan parantamiseen”, Tuomaala tiivistää.
Hän korostaa, ettei ole Fastemsin asia mennä sanomaan konepajayrittäjälle, miten tämän tulisi toimia, vaan kertoa ymmärrettävästi ja innostavasti teknologian mahdollisuuksista, joista kehitetään ja valitaan yhdessä sopivimmat.
”Toki yrittäjän on tunnettava tilannekuvansa ja kirkastettava tavoitteensa, jotta tiedetään, mitä kohti mennään. Me autamme keinojen löytämisessä. Tarkoituksena ei ole myöskään tehdä kaikkea kerralla. Monivuotisessa kumppanuudessa on tärkeää pitää kiinni positiivisesta realismista ja sopeuttaa toimintaa matkan varrella”, Tuomaala tiivistää.
Suomalaisten ei tarvitse hävetä
Hallila korostaa, että vaikka Fastems on kansainvälinen yritys, Suomi on sen kotimarkkina.
”Suomessa on pitkä ja merkittävä kone- ja laiterakentamisen perinne. Me Fastemsilla palvelemme sitä suoraan ja epäsuorasti. Suomalaisten konepajojen ei tarvitse hävetä, päinvastoin. Automaatioaste on Suomessa lähtökohtaisesti keskimääräistä parempi”, Hallila kehuu.
”Ja sellaisena sen pitää pysyäkin, jotta pärjäämme kansainvälisessä kilpailussa. Meidän tehtävämme on tukea suomalaista konepajatoimintaa tuomalla sen automatisointiin arkiymmärrettävyyttä. Mutta digitalisaatio, automaatio ja tekoäly tarjoavat mahdollisuuksia vain heille, jotka tarttuvat niihin. Nyt on viimeistään aika ryhtyä toimeen, ripeästi mutta ei hosuen.”, Tuomaala summaa.
Mitä älykkäästä tuotannosta seuraa?
1. Tuottavuus kasvaa merkittävästi – puhutaan kymmenistä prosenteista. Arkisella tasolla tämä liittyy esimerkiksi koneiden käyttöasteisiin tai hukan määrään.
2. Valmistamisen klassiset menestystekijät – toimituskyky, laatu ja hintakilpailukyky – ovat paremmin hallussa.
3. Tulevaisuudennäkymät ovat positiivisemmat paremman kilpailukyvyn ansiosta.
4. Hyviä työntekijöitä on helpompi löytää, pitää ja kasvattaa.
5. Yritys luo hyvää laaja-alaisesti, asiakasarvosta henkilöstötyytyväisyyteen ja ympäristöön.
Fastems toimii 1. –3.10.2024 Alihankinta-messujen pääyhteistyökumppanina Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Fastemsin löydät teemakylästä, hallista B.