Seuraavat sata vuotta selvillä: Hiilinielu kompensoi Alihankinnan päästöjä | Alihankinta
Alihankinta-messut

Seuraavat sata vuotta selvillä: Hiilinielu kompensoi Alihankinnan päästöjä

Tiedote Uutinen  29.05.2020

Alihankinnan vahva usko tulevaan konkretisoitui, kun tapahtuma sai perjantaina oman metsän. Lempäälään istutetun Alihankintametsä-hiilinielun avulla Tampereen Messut kompensoi osan Alihankinta- ja AlihankintaHEAT -tapahtumakokonaisuuden järjestämisessä syntyvistä hiilidioksidipäästöistä. Hiilinielu on osa Tampereen Messujen toimia kohti hiilineutraalimpaa messutoimintaa.

– Vastuullisuus- ja ympäristöasiat korostuvat tapahtumajärjestämisessä yhä enemmän, joten myös meillä Tampereen Messut -konsernissa on menossa monia tähän liittyviä hankkeita. Esimerkiksi messuaikaiseen kierrätykseen on kiinnitetty vahvasti huomiota ja Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen hiilijalanjälkeä lasketaan. Alihankinta on Suomen johtavana teollisuustapahtumana meidän ammattimessuistamme suurin vuosittain toteuttava tapahtumakokonaisuus, joten oli luontevaa lähteä tässä vaiheessa istuttamaan juuri Alihankintametsää. Hienoa, että saamme kompensoitua tapahtuman hiilijalanjälkeä jo tulevien messujen osalta. Askel askeleelta kohti hiilineutraalimpaa tapahtumatuotantoa, sanoo Alihankinta-messuista vastaava projektipäällikkö, viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista.

Alihankintametsä istutettiin perjantaina Lempäälässä sijaitsevalle Moisionaukealle Toutainpolun ja Kiiskipuiston yhteyteen. Istutustalkoissa oli mukana väkeä niin Tampereen Messujen kuin kumppaniyritys Puuni Oy:n ja Lempäälän kunnan puolesta. Rauduskoivun taimia istutettiin puolen hehtaarin kokoiselle joutomaalle noin 640 kappaletta.

– Lempäälän kunta haluaa tehdä monipuolista ilmastotyötä päästäksemme niin valtakunnallisella kuin kansainväliselläkin tasolla lähemmäs ilmastotavoitteita. Alihankintametsän myötä saamme kuntaamme uuden metsäalueen, jonka istuttamiseen meillä ei olisi ilman tätä kumppanuutta ollut resursseja. Kuntalaisille Alihankintametsä tarjoaa muun muassa lisää virkistystilaa, Lempäälän kunnan yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa kertoo.

QR-koodilla konkretiaa

Alihankintametsä tulee pysyvyytensä eli noin sadan vuoden aikana kompensoimaan 253 000 kilon hiilidioksidipäästöt, mikä vastaa 60 New Yorkin lennon kasvihuonepäästöjä. Luku perustuu kumppaniyritys, Puuni Oy:n, laskelmiin, jotka on tehty VTT:n tilastoihin perustuen. Puuni Oy:n laskelmat mahdollistavat Tampereen Messuille päästövähennysten ja hiilistrategian suunnittelun ja auttavat siten hiilijalanjäljen kompensoimisessa.

–Puuni Oy haluaa tarjota asiakkailleen mahdollisuuden toteuttaa hiilineutraaleja tapahtumia. Yhteistyö Tampereen Messujen Alihankinta-tapahtumakokonaisuuden kanssa on tilaisuus päästä levittämään hiilineutraaliuden ilosanomaa konkreettisesti laajalle yleisölle. Alihankinta-tapahtumaan liitettävän QR-koodin kautta messukävijät pääsevät konkreettisesti katsomaan, mitä hiilijalanjäljen kompensointi tässä tapahtumassa tarkoittaa. Samalla voimme osoittaa hiilinielun läpinäkyvyyden, Co-Founder, Juha Siitonen, Puuni Oy:stä selventää.

Puuni Oy on startupina mukana myös tulevilla messuilla AlihankintaHEAT-alueella.

Vain yksi jätelava viiden sijaan

Hiilijalanjäljen kompensointi on osa Tampereen Messut -konsernin toimintaa kohti vihreämpää tapahtumatuotantoa. Ekokumppaneiden Ekokompassi-ympäristöjärjestelmään sitoutunut Tampereen Messut on tähän mennessä toteuttanut ympäristöohjelmaa muun muassa käyttämällä messujätteinä syntyvien kirkaskalvomuovien ja pahvien hävittämisessä murskaavia jätepaalaimia sekä asentamalla Messu- ja Urheilukeskuksen seinustalle sähköauton latauspisteitä.

Osastoilla käytettävien messumattojen kierrätystä on tehostettu huomattavasti, sillä esimerkiksi Alihankinta-messuille vielä vuonna 2018 messumattoa kuljetettiin poltettavaksi viisi jätelavallista, kun vuonna 2019 polttoon lähti vain yksi lavallinen.

Messuhalleihin on hankittu asiakkaille kierrätysroskakorit pahville, sekajätteelle, muovipulloille ja biojätteelle.

Suomen teollisuus kokoontuu 22.–24.9.2020 Tampereella järjestettäville Alihankinta-messuille. Kansainvälisillä teollisuuden alihankinnan ammattimessuilla on mukana 1000 näytteilleasettajaa yli 20 eri maasta ja tapahtumassa vierailee 20 000 kävijää noin 30 maasta. Vuodesta 1988 lähtien järjestetty Alihankinta esittelee vuosittain koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Viime vuonna messuihin tutustui 17 731 teollisuuden päättäjää ja asiantuntijaa. Tampereen Messut Oy:n pääyhteistyökumppaneita ovat Teknologiateollisuus ry, Kumiteollisuus ry, Muoviteollisuus ry ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry. AlihankintaHEATin järjestää Finland Events ja Rapid Action Group Oy.

LISÄTIEDOT: www.alihankinta.fi, @Alihankinta, #Alihankinta, #AlihankintaHEAT

Twitter: @Alihankinta, LinkedIn: https://www.linkedin.com/showcase/alihankinta/

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi