Kasvatatko liiketoimintaasi, etsitkö avainhenkilöitä tai pohditko yrityksesi seuraavaa kehitysaskelta? Tule keskustelemaan kanssani Alihankintamessuilla. Autan yrityksiä löytämään oikeat osaajat, rakentamaan vahvempia johtamismalleja ja tukemaan kasvua käytännönläheisellä liiketoimintakokemuksella.
Olen kokenut liiketoiminnan kehittäjä, yrittäjä ja neuvonantaja, jolla on yli 25 vuoden kokemus kansainvälisestä teollisuudesta, talousjohtamisesta, strategiatyöstä, myynnistä, markkinoinnista sekä liiketoiminnan kehittämisestä. Urani on rakentunut suomalaisessa globaalissa pörssiyhtiössä sekä kasvuyritysten perustamisen ja kehittämisen parissa. Kansainvälistä kokemusta minulle on kertynyt muun muassa Yhdysvalloista ja Italiasta.
Erityisosaamiseni liittyy yritysten kasvuun, muutostilanteisiin, yrityskauppoihin, integraatioihin sekä toimivien toimintamallien rakentamiseen. Olen toiminut laaja-alaisissa liiketoiminnan johtotehtävissä sekä hallitustyössä, minkä ansiosta ymmärrän yritysten haasteet strategisesta päätöksenteosta aina operatiivisen toiminnan kehittämiseen saakka.
En etsi asiakkaille pelkästään uusia työntekijöitä. Etsin ihmisiä, jotka ratkaisevat liiketoiminnan haasteita, mahdollistavat kasvun ja rakentavat kilpailuetua.
Verkostoidutaan: https://www.linkedin.com/in/markopantti/
Marko Pantti
040-5533 318
map@sam-int.com